Aiemmin lainoja ei juuri ollut tapana kilpailuttaa. Mentiin omaan pankkiin ja haettiin lainaa. Tyydyttiin siihen, mitä oma pankki tarjosi. Nykyisin lainojen kilpailuttaminen on suuressa suosiossa ja se on myös kannattavaa. Paitsi että se on kannattavaa, se on myös todella helppoa ja yksinkertaista. Netissä jokaisella on mahdollisuus kilpailuttaa lainat. On palveluja, joiden avulla on mahdollista vertailla lainoja ja valita edullisin vaihtoehto. Ei ole aivan samantekevää, mistä lainansa ottaa. Lainoissa ja niiden koroissa voi olla suuriakin eroja. On mahdollista säästää todella suuria summia kun tekee valinnan oikein. Voit myös säästää aikaa, kun sinun ei tarvitse vierailla useassa pankissa henkilökohtaisesti, vaan kaikki käy netin kautta hujauksessa, kuin itsestään. Usein kuulee ihmisten miettivän, miten oma pankki suhtautuu lainojen kilpailuttamiseen. Pankit tuskin ovat pahoillaan, että ihmiset ovat kiinnostuneita vertailemaan esim. korkoja.
Kuten moni on varmasti huomannut, on lainojen koroissa todella suuria eroja. Oma pankki saattaa tarjota lainaa esim. 3% korolla, kun taas pikavippiyhtiöllä korko voi olla jopa yli 50%. Lainaa ei siis kannata lähteä hakemaan aivan suinpäin. Kun lainan kilpailuttaminen sitten on ajankohtaista, löytyy netistä useita hyviä palveluja tähän tarkoitukseen. Yksi vaihtoehto on esim. freedomrahoitus. Palvelu kilpailuttaa lainasi, kun olet täyttänyt ensin lainahakemuksen heidän sivuillaan. Itse olen testannut palvelua ja todennut sen toimivaksi ja nopeaksi. Tältä sivustolta löytyy kohta, jossa valitset summan, jonka haluat lainata ja täytät kaikki hakemukseen vaadittavat tiedot, kuten esim. henkilötiedot ja tiedot tuloista ja menoista. Tämän jälkeen saat sähköpostiisi tarjouksia pankeilta ja rahoitusyhtiöiltä melko nopeaan tahtiin. Näin on helppo tehdä vertailua ja valita itselle sopivin vaihtoehto. Mitä isommasta summasta on kyse, sitä enemmän kilpailuttamisella voi säästää. Moni palvelu lähettää tarjoukset sinulle jo saman päivän aikana, joten se on myös todella nopeaa. Erona netissä vertailulle ja konttorissa asioimiselle on se, että konttorissa asiakkaalla on mahdollista saada henkilökohtaista palvelua. Netissä taas kaikki tapahtuu nopeasti ja aikaa säästäen. Ja netin kautta kilpailutusta voi tehdä ja seurata vaikka yöllä, kun taas pankkiin joutuu varaamaan ajan.
Mihin kannattaa kiinnittää huomiota lainoja vertaillessa?
Ainakin lainan todellinen vuosikorko on syytä syynätä huolella. Monesti todellinen vuosikorko ilmoitetaan hyvin huomaamattomasti ja pienellä. Koron lisäksi kannattaa huomioida myös erilaiset lainaa koskevat palvelumaksut. Näissä voi olla myös hyvinkin suuria eroja. Kannattaa muistaa vanha sanonta, että ei ole olemassa ilmaisia lounaita. Vaikka lainan käsittelykulut olisivat olemattomat, ottaa lainanmyöntäjä sen kyllä jossakin muussa kohtaa huomioon. Lainaa ottaessa voi kuluja tulla esim. perustamispalkkiosta. Kaikissa paikoissa tällaista maksua ei ole. Lisäksi voi kuluja koostua kuukausimaksuista. Myös lainan siirtäminen tilille voi kerryttää kuluja. kilpailuttaminen koskee siis useita kuluja, joita lainasta koostuu. Voi myös olla, että lainanmyöntäjät tarjoavat hyvin erilaista summaa, kuin mitä olet hakenut. Jotkin lainanmyöntäjät eivät lainaa suuria summia. Lainoihin tulee yleensä päälle myös erilaisia käsittelykuluja. Joskus voi myös olla, etteivät kaikki luotonmyöntäjät anna lainatarjousta ollenkaan. Usein kuitenkin tarjouksia tulee kuin sieniä sateella. Sinulle saatetaan myös soittaa ja tehdä parempia tarjouksia, mikäli et heti tarjousta hyväksy. Vaikka erot kuluissa saattavat tuntua kohtalaisen pieniltä, kannattaa miettiä paljonko eroa kertyy esim. 10 vuoden aikavälillä. Ero voi olla jopa tuhansia euroja. Kaiken a ja o on kuitenkin kokonaiskustannus. Aina ei kannata tuijottaa pelkästään korkoja tai käsittelykuluja. Joten vertaile myös, miten eri lainojen kokonaiskustannukset eroavat toisistaan.